Nähtävyyksiä Turussa

Turku tunnetaan Suomen kolmanneksi suurimpana kaupunkina ja Suomen entisenä pääkaupunkina vuoteen 1812 asti ennen Helsinkiä. Turussa on asukkaita noin 200 000 ja nuoria ja opiskelijoita on myös paljon, sillä Turussa on iso yliopisto joka vetää paljon väkeä myös muista kaupungeista.

Varsinaisten turkulaisten maine on hieman hupaisa ja turkulaisia pidetäänkin leikkimielisesti niin sanotusti sisäänpäin lämpiävänä väkenä, eikä vanhan sanonnan mukaan turkulaiseksi voi vain tulla, vaan turkulaiseksi ainoastaan synnytään.

Aurajoen rannalla aurinko paistaa aina

Turku on tunnettu Aurajoestaan, joka jakaa kaupungin ikään kuin kahtia. Turkulaiset käyttävätkin eri kaupunginosista nimitystä ”tälpuol jokkee” tai ”toispuol jokkee”, riippuen kummalla puolella jokea seisoo.

Aurajoki täyttyy erityisesti kesäaikaan hurmaavista jokilaivoistaan, jotka tarjoavat ruokaa ja juomaa nälkäisille paikallisille turisteille. Jokilaivassa on railakas tunnelma ja niiden terasseilla istuessa voi nauttia aurinkoisesta säästä hyvässä seurassa. Aurajoen varrella on myös vihreän vehreät nurmikkoalueet, joille voi istahtaa ihailemaan Turun tarjoamia kauniita maisemia.

Logomo ja Turun museot

Turussa on paljon nähtävää ja tehtävää, joista merkittävimpinä mainittakoon Logomo, Turun kivestä rakennettu Tuomikirkko sekä Turun linna. Logomo on VR:n entinen konepaja, joka nykyisin edustaa kaupungin kulttuurikeskusta, jossa järjestetään vuosittain muun muassa konsertteja, konferensseja ja moninaisia kulttuuritapahtumia.

Museoharrastajien puolestaan kannattaa suunnata Turun keskustaan, jossa on erikoista ja mieleenpainuvaa nimeä kantava nykytaiteen ja historian museo Aboa Vetus & Ars Nova. Turun historia on täynnä tarinoita mutta kaupungissa on myös muutamia muita taidemuseoita, kuten nimensä mukainen Turun taidemuseo sekä nykytaiteeseen keskittyvä Wäinö Aaltosen taidemuseo. Taiteesta poiketen valtakunnan erikoisuus Forum Marinum, joka on meripuolustuksen museo ja samalla toiminnallinen merikeskus. Raitista ilmaa haeskeleville Luostarinmäen käsityöläismuseo on oiva valinta ja se löytyy vieläpä kätevästi Turun keskustasta, kun taas Samppalinnanmäen alueelle puuhuvilaan rakennettu Biologinen museo on luontomuseo joka varmasti kiehtoo luonnosta ja eläimistä kiinnostuneita ja Sibelius-museo puolestaan puhuttelee musiikinharrastajia.

Turkulaisia herkkuja mahaan

Turun ruokapuoli on myös eittämättä kunnossa, ja muutamalla vinkillä syö kaupungissa oikein hyvin. Listan voi kevein mielin aloittaa Turun klassikkoravintolasta Blankosta, joka on aivan kaupungin keskustassa ja sen menu on monipuolinen niin lounaalla kuin illallisaikaankin.

Kunnon fine diningin metsästäjille korkeatasoinen ja suuresti kehuttu Kaskis on nappivalinta, jonka charmi perustuu puhtaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan, joka adaptoituu kurinalaisesti joka sesonkiin makunystyröitä hieroen maistelumenujen muodossa. Illan vaatiessa joko pastaa tai pizzaa hyvän punaviinin kera, suuntaa tiesi Ravintola Sergio’siin, joka tarjoaa perinteisiä italialaisherkkuja, kuten tietenkin pastoja, pizzoja ja risottoja, mutta monipuolinen menu pitää sisällään myös lihaa, kalaa sekä kasvisruokia. Aurajoen varrelle rakennettu Ravintola Tintå on oikeastaan leipomon ja ravintolan yhdistelmä, jonka ajatusmaailmassa fuusioituminen on kultaa. Annoksien seasta löytyy rinnakkain esimerkiksi japanilaista ruokaa tai espanjalaistyylisiä pinchoja sekä muita kekseliäitä ruokakokonaisuuksia. Top 10- ravintolalistalle mahtuvat myös Ravintola Pinella, mutkaton Kortteliravintola Kerttu, lähiruokaa tarjoava skandikeittiö Smör sekä bistrohenkinen huippuravintola Mami.

Kun menojalka vipattaa

Baaritarjonta Turussa ei myöskään jätä kylmäksi ja turkulaisilla on hauska tapa käyttää suositusta Forte- yökerhosta erilaisia nimityksiä riippuen päivästä, milloin siellä käydään iltaa viettämässä.

Turkulaiset ovat kovia pelureita, joille maistuvat niin lautapelit kuin korttipelitkin. Cocktailbaareja puolestaan ovat muun muassa siisti ja tyylikäs seurusteluravintola The Cow, Aurajoen paraatipaikkaa pitävä E. Ekblom, maailmanmestaruuden voittaneen baarimestarin sisälleen kätkevä Marina Bar & Lounge , tunnelmallinen ja seksikäs Tiirikkala ja monipuolisuuden ruumiillistuma Tårget Piazza Lounge & Cocktail Bar.

Kaupungin ollessa myös sopusuhtaisen kokoinen, eivät etäisyydet paikkojen välillä ole kovin suuria ja illan aikana voi kokeilla muutamaakin eri baaria tai ravintolaa. Turku on niin sanotusti pieni mutta suuri, sanan parhaimmassa mahdollisessa merkityksessä ja se kätkee sisäänsä paljon helmiä.